History of Experience -konferenssi: mitä se opetti eläinhistoriaa tutkivalle?

Osallistuin maaliskuun alussa Tampereen yliopiston Kokemuksen historian huippuyksikön järjestämään The History of Experience and Agency: A Critical Intervention -konferenssiin. Viikon mittainen konferenssi oli Zoom-muodossaan erinomaisen toimiva ja jokaiselle päivälle osui mielenkiintoinen parituntinen jos toinenkin. Nationalismia, elettyä hyvinvointivaltiota, muistitietoa, lapsuuden historiaa, elettyä uskontoa ja autenttisuutta – ja kaikkia näitä toimijuuden sekä kokemuksen käsitteiden kautta tarkasteltuna. Mutta oliko konferenssi eläinhistorioitsijan näkökulmasta hyödyllinen? 

Uskon vahvasti siihen, että eläinnäkökulman tulisi keskustella muun historiantutkimuksen kanssa ennakkoluulottomasti. Samaisesta syystä koen, että on ensiarvoisen tärkeää seurata sitä, miten eri käsitteitä käytetään ja määritellään erilaisten tutkimuskysymysten ja aiheiden parissa. Eläinhistoriassa toimijuutta on käsitelty paljon, ja Mona Gleasonin keynote-luento Agency, Experience and the Challenge of Historical Significance osoitti, että lapsuuden historialla ja eläinhistorialla on monia yhtymäkohtia, kun puhutaan toimijuudesta. Toimijuuden käsitteeseen on Gleasonin mukaan nojauduttu lapsuuden historiassa, koska se on yksinkertainen keino todeta historiallinen merkittävyys. Kyse on mielestäni hyvin pitkälle samasta asiasta, jota eläinhistoriankin on ollut tarpeen todistaa – että eläimet ovat historiallisesti merkittäviä toimijoita ja tutkimisen arvoisia. Eläinnäkökulma joutuu kenties tekemään tätä vielä enemmän, kun kyse on hyvin vahvasti ihmisen tutkimiseen nojaavasta tieteenalasta. 

Jos lapsuuden historian ongelmat toimijuuden käsitteen kanssa liittyvät siihen, että toimijuus mielletään liiaksi aikuisuuteen ja aikuismaiseen käytökseen, tai Gleasonin sanoin "being fully human" eli kokonaan ihmisenä olemiseen, havaitaan lisää yhteisiä ongelmia lapsuuden historian ja eläinhistorian välillä. Siinä missä lasten toimijuus muuttuu äkisti asiaksi, joka on merkittävää vain ollessaan osa aikuisten maailmaa, myös eläinten toimijuus muuttuu merkittäväksi suhteessa ihmisiin. Eläimet saavat historiallisen merkityksensä ollessaan osana ihmisten historiallisia tapahtumia, mutta voidaanko historiallinen merkittävyys määritellä yksin ihmisille merkityksellisten asioiden kautta? Toisin sanoen tulisiko menneisyyden tapahtumia ja niiden merkityksellisyyttä tulkita enemmän eläimille merkityksellisten ja tärkeiden asioiden kautta? Kysymys on haastava ja monelle humanistille vieras, mutta mielestäni ehdottoman tarpeellinen asia pohdittavaksi. 

Lapsuuden historian toimijuuskeskustelu osoitti, että historiantutkimuksen eri suuntauksilla on yhteisiä haasteita, vaikka tutkimuskohde tai -aika olisi erilainen. Eläinnäkökulma on kuitenkin toistaiseksi esillä rajatuissa oman alan seminaareissa tai konferensseissa, jossa osallistujat edustavat kaikki enemmän tai vähemmän ihmistieteellistä eläintutkimusta. Tätä en missään nimessä väheksy, vaan pidän sitä tärkeänä ja oleellisena osana tutkimuksen kehittämistä. Mutta samalla en voi olla haaveilematta tulevaisuudesta, jossa eläinhistorian teoriakeskustelu ja käytännön tutkimus solahtaa osaksi yleisluontoisempia historiantutkimuksen konferensseja ja seminaareja. Tarve on olemassa ja yhteisiä haasteita niin teorioiden kuin tutkimuksen suhteen on olemassa – oli tutkimuskohteena sitten ihmislaji tai muunlajinen.