Eläinfysiologian kurssilla
Jatko-opintoihin kuuluu tietenkin väitöskirjaa enemmän tai vähemmän tukevia muita opintoja. Itse käytin tilaisuuden hyväksi ja ilmoittauduin Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston kurssille Eläinfysiologia ja histologia. Olenkin alkukesän käyttänyt aikaa kurssin suorittamiseen ja päässyt sisällöissä puolen välin paremmalle puolelle. Mutta millaista on osallistua vuosikausien humanistitaustalla luonnontieteelliselle kurssille? Ja kuinka paljon kurssi tukee esimerkiksi väitöskirjan tekoa?
Biologia on kiehtovaa. On mahtava tutustua solutasolta lähtien elimistön toimintamekanismeihin ja siihen, miten elämän perusedellytykset rakentuvat. Kyse on lopulta eläimestä kokonaisuutena: ympäristön vaatimukset vaikuttavat aina molekyylitasolla asti. Se, miten eri eläimet rakentuvat elimistöineen, vaikuttaa käytännön toiminnan tasolla, ja tämä käytännön toiminta puolestaan näkyy myös historiallisissa aineistoissa. Sian nopea kasvu tai lisäännyttäminen asettaa vaatimuksia sian biologialle – ja näihin eläimet eivät aina pysty vastaamaan. Eläinfysiologian perusteet vahvistavat erilaisten elintoimintojen ymmärrystä, ja elintoiminnot puolestaan ovat valtavan tärkeässä asemassa kokonaisvaltaisen kokemisen kannalta. Mikäli sika ei pysty liikkumaan esimerkiksi jalkavaivojen takia, tai se kärsii ruuansulatuksen häiriöistä (jotka muuten olivat eläinlääkärien tilastojen mukaan yksiä yleisimmistä sikoja koskeneista vaivoista), ymmärrys eri vaivojen vaikutuksista kehossa voi tuoda uuden tulkinnan tason lisää. Toki uusinta tieteellistä tietoa on aina sovellettava varoen, sillä myös siat ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet.
Toistaiseksi kurssilla on käsitelty eläinten energiankulutusta, hormonitoimintaa, verenkiertoa ja sydäntä, hengitystä, munuaisia sekä ruuansulatusta. Jokaiseen teemaan liittyvät omat terminsä ja toimintamekanisminsa, eikä kemiallisilta kaavoilta ja matemaattisilta yhtälöiltä ole vältytty. On ollut harjoituksia, labraraportteja ja soveltavia esseetehtäviä, jotka ovat vaatineet opitun sisäistämistä. Mieleenpainuvin on ollut tehtävä, jossa piti selvittää munuaisten mutaatioiden vaikutuksia aineiden siirtoon nefronin eri osissa. Antoisia hetkiä on ollut muitakin: on ollut hienoa ymmärtää sydämestä mitattavaa EKG-käyrää ja oppia, mitä eri kohdat mittaavat ja mitä toimintahäiriöitä niistä voidaan tulkita.
Varmaan yksi hyödyllisimpiä taitoja on kuitenkin biologisten termien kartuttaminen. Koska väitöskirjani nojaa osittain myös luonnontieteellisen tiedon hyödyntämiseen, kurssi on antanut hyvät edellytykset lukea luonnontieteellisiä tutkimuksia, koska lyhenteet ja termit eivät vaikuta enää vierailta. Eikä kemiallisten kaavojen tai matemaattisten yhtälöiden kertaus tee lainkaan huonoa. Aivot todennäköisesti kiittävät saadessaan vaihtelevaa virikettä. Kaiken kaikkiaan kurssi on ollut antoisa, joskin työläs.
Jos elämä olisi varattu yksistään tiedon kartuttamista varten, lukisin epäilemättä enemmän myös biologiaa. Lopulta se tekee paljolti samaa kuin historia: lisää ymmärrystä siitä, millaista on olla osa maailmaa.