Sikakantakirjan kertomaa

Olen elokuussa kirjoittanut lukua 1900-luvun alkuvuosikymmenten siansiitoskeskuksista ja Sianjalostusyhdistyksen pitämästä kantakirjasta. Siitoskeskukset olivat vastuussa kahden eri sikarodun valioyksilöiden kasvattamisesta – oli kotoisaa maatiaissikaa sekä englantilaista yorkshireä. Molemmille perustettiin myös kantakirja, joka aukesi kaikille Sianjalostusyhdistyksen jäsenten sioille vuonna 1921. Aiemmin kantakirjaan oli otettu yksinomaan siansiitoskeskusten sikoja. Muutos oli kannattava, sillä jo vuonna 1928 kantakirjatuista sioista suurin osa oli siitoskeskusten ulkopuolisia sikoja. Kantakirja oli käytännössä jalostuseläinten luettelo, ja siihen kirjatut siat olivat läpäisseet ulkonäkö- sekä tuottavuuskriteerit.

Kantakirjatuista sioista huomaa ensimmäisenä nimien kirjon – oli Pontikka ja Kinkkuherra, Kersantti ja Vonkero. Oli Lahna ja Lysti, Nassu ja Sammakko. Kantakirjaan jäi muitakin jälkiä eläinten elämästä kuin vain nimi ja kantakirjanumero. Esimerkiksi Pontikka-karju oli vuonna 1926 ollut isänä 14 porsaspahnueelle, joissa oli yhteensä ollut 144 porsasta. Vuosi 1927 oli Pontikalle kaikista kiireisin, sillä se ehti siittää 52 pahnuetta ja sai samana vuonna lähes 550 jälkeläistä. Luku oli aikalaisittainkin kova, sillä vain harva kantakirjattu karju ylsi yhtenä vuonna moisiin lukemiin. Vuonna 1928 lukema oli jo maltillisempi, kun Pontikalle syntyi 21 pahnuetta, mikä ei ollut huono lukema sekään. 

Emakoita pyrittiin monesti porsittamaan kaksi kertaa vuodessa eikä Lahna-emakko ollut poikkeus – se porsi 28.04.1928 sekä seuraavan kerran 06.09.1928. Vuoden ensimmäisessä pahnueessa oli 14 porsasta ja kolmen viikon iässä eloonjääneiden porsaiden määrä oli sama, mikä oli erinomaisen emakon merkki ja kertoi myös porsitusolosuhteista sekä terveydentilasta sikalassa. Vuoden toinen pahnue oli pienempi (10 porsasta) ja näistä kolmen viikon päästä eli vielä yhdeksän porsasta. Porsaiden lukumäärän lisäksi oltiin kiinnostuneita porsaiden painon kehityksestä, mikä osaltaan kertoi emakon imetyskyvyistä. Näiden tietojen lisäksi kantakirjatuista sioista kerättiin muitakin tietoja, kuten mahdolliset omistajanvaihdokset, kastroinnit, teurastuspäivät sekä muista syistä tapahtuneet kuolemat. 

Vaikka kantakirja näyttää äkkiseltään tilastotiedolta (ja sitä se onkin suurimmaksi osaksi), numeroiden takana on ollut kokonainen todellisuus. Kirjaan päätyneet merkinnät pahnueista ja porsasmääristä suhteutettuna oman aikansa käsityksiin tuottavasta sikataloudesta tuottavat arvokasta tietoa siitä, millaista oli sian elämä 1920-luvun Suomessa.