Puuta vai muuta? Sikalaa rakentamassa.

Yksi 1920- ja 1930-luvun sikatalouden keskusteluista oli sopiva rakennusmateriaali sikaloihin – tästä ei nimittäin vallinnut aina yksimielisyyttä. Aikakauden sikalat olivatkin hyvin moninaisia rakennusmateriaaleiltaan, ja materiaalien valintaan vaikuttivat lukuisat eri seikat. Yleinen viesti oli, että sikalarakennuksen tuli olla mahdollisimman halpa ja helposti muokattavissa muita käyttötarkoituksia varten. Koska sikataloutta pidettiin suhdanneherkkänä alana, isot investoinnit kalliisiin rakennuksiin nähtiin liian riskialttiina – ei ollut takeita siitä, että rakennukset olisivat jatkuvassa käytössä. Tämän lisäksi oli tärkeää, että sikalassa oli sioille sopivat olosuhteet, eli että ne pysyivät esimerkiksi terveinä. 

Mikäli sikoja oli vain muutamia, niille rakennettiin usein oma karsina navettaan muiden eläinten kanssa saman katon alle. Erilliset sikalarakennukset viestivät sianhoidon merkityksen kasvusta, ja toisaalta sikala konkretisoi sianhoidon periaatteita. Karsinoihin rakennetut ominaisuudet vaihtelivat sen mukaan, minkälaisille sioille se oli asumuksena tarkoitettu. Esimerkiksi porsivien emakkojen karsinoiden yhteydessä oli paikoin erillinen porsaskarsina, jossa porsaille voitiin syöttää lisärehua, ja emakkokarsinan alalaitaa saattoi kiertää metallinen putkisto tai puinen laudoitus, jonka tarkoitus oli suojella pikkuporsaita joutumasta emakon alle. Karsinatilan ja sikalan ominaisuudet kertovat sekä yksityiskohtaisista hoitokäytännöistä että myöskin haasteista, joita sikojen kanssa koettiin. 

Yllä oleviin kriteereihin nähden oli yksi rakennusmateriaali, jonka käyttöä suositeltiin laajasti – ja se oli puu. Se oli halpa ja sitä pidettiin sioille mieluisana materiaalina, vaikka järin kestävä materiaali se ei ollut. Toisaalta puusta oli helppo rakentaa, mutta puiset rakennukset olivat myös purettavissa ja muokattavissa vähällä vaivalla verrattuna esimerkiksi sementtirakenteisiin sikaloihin. Sementtirakenteinen sikala oli puuhun verrattuna hyvin kestävä, mutta sementtisikaloissa oli törmätty myös moniin ongelmiin, jotka heikensivät sikojen terveyttä ja tyytyväisyyttä. Mikäli sementtisikalassa oli riittämätön lämpöeristys, se oli äkkiä kylmä ja etenkin porsaille hyvin sopimaton paikka. Monia sementtisikaloita vaivasi myös kosteus ja pimeys, ja nämä ongelmat johtivat siihen, että sementin sopivuutta sioille kyseenalaistettiin paikka paikoin. Mikäli sementistä halusi rakentaa, oli suotava käyttää paljon puisia makuulavoja, olkia ja lämpöeristeitä, jotta tila olisi sopinut sioille paremmin. Sementtisen karsinan tuli myös olla kalteva, jotta esimerkiksi virtsa valui karsinasta pois. Etenkin jalostuskäytössä olleiden sikojen karsinoita ei suositeltu rakentamaan sementistä, vaan paras oli puu- tai maapohjainen karsina. 

Konkreettinen esimerkki sementtiin materiaalina liittyneistä kokemuksista käy ilmi porsasyskäksi nimettyä tautia tarkasteltaessa – ajan toinen nimitys kyseiselle taudille oli nimittäin sementtitauti. Se miellettiin taudiksi, joka puhkesi huonosti tai väärin rakennetuissa sikaloissa, ja sen vaihtoehtoinen nimitys viittasi siihen, että tautia esiintyi erityisesti sementtirakenteisissa sikaloissa. Pellervossa asiaa kuvataan vuonna 1931 seuraavalla tavalla:

Tuntuu ehkä suorastaan kummalliselta todeta, että porsaat toisin sanoen viihtyvät vanhanaikaisissa sikaloissa, mutta komeissa sementtisikaloissa ne usein sairastuvat. Kokemus on kuitenkin tämän osoittanut ja sentähden meidän tulisi tarkistaa kantaamme sikaloihin asetettaviin vaatimuksiin nähden. (Nimimerkki R. S., Pellervo 31/1931)

Jos sikalassa mieli kasvattaa porsaita ilman porsasyskää, kirjoittajalla oli antaa yksi neuvo – oli kasvatettava porsaat mahdollisimman luonnonmukaisissa olosuhteissa.