Näkökulmana jalostus ja eläinten hyvinvointi
Alkuviikosta sain ilokseni osallistua eläinsuojeluasiamiehen ja Eläinten hyvinvointikeskuksen järjestämään Jalostus ja eläinten hyvinvointi -seminaariin Helsingissä, missä käsiteltiin kattavasti jalostuksen vaikutuksia eri eläinlajeihin. Näin jälkikäteen tietenkin pohtii, että mitä olisi voinut sanoa toisin tai mitä olisi voinut enemmän korostaa omassa esityksessä, mutta toisaalta aika on aina rajallinen ja esimerkiksi sianjalostuksen historia itsessään niin vähän tutkittu/tunnettu, että perusasioissa pitäytyminen oli tällä kertaa tarpeen. Historia on kuitenkin aina monimutkaisempaa kuin mitä yksittäinen esitys ja esityksen vaatima yksinkertaistaminen pystyvät tarjoamaan. Alla yksittäisiä ajatuksia.
Sianjalostuksessa puhutaan paljon nopeakasvuisuudesta, hedelmällisyydestä, kestävyydestä ja rehunkäyttökyvystä – eikä tämä ole uutta. Sianjalostuksen kriteerit näyttävät sinällään samoilta, luki niitä sitten 1900-luvun alun oppaista tai nykypäivän jalostusohjelmista, mutta sian elämää tai kokemuksia sinällään on turha kuvitella samanlaiseksi kaikkina aikoina. Myös kriteerien ja eletyn todellisuuden suhde vaatii paljon enemmän perkaamista, sillä myös kriteerit itsessään ovat tarkoittaneet eri asioita eri aikoina.
Nopeakasvuiseksi mielletty sika 1920- tai 1930-luvulla olisi nykypäivän tuotantoympäristössä kasvultaan hitaimmasta päästä.
Porsasmäärä, joka kertoi hyvästä hedelmällisyydestä järjestelmällisen sianjalostuksen alkutaipaleella, olisi nykypäivän ympäristössä heikoimmasta päästä.
Vapaaporsitus eli emakon porsittaminen karsinassa ilman (voimakkaasti rajaavia) häkkirakenteita, ei ole sekään uusi ilmiö. Suomessa jalostuksen alkuvaiheessa tavanomaisinta oli emakon porsittaminen karsinatilassa, ja tietoisuus vaihtoehtoisista häkkirakenteista oli heikkoa, joskaan ei olematonta. Silloinkin tiedostettiin, että emakon sulkeminen pieneen tilaan aiheutti ongelmia. Liikkumisen rajoittamista niin voimakkaasti ei pidetty ihanteellisena.
"Eläimen hyvinvointi on eläimen oma kokemus" on tarpeellinen muistutus nyky-yhteiskunnassa, mutta valitettavan monesti se jää lauseeksi, josta puuttuu konkretia. Puhumme hyvinvoinnista, mutta emme tarpeeksi kokemisesta tai kokemuksista osana hyvinvointipuhetta.
Hyvinvointipuheesta puuttuu usein yksilö. Yksilöllinen eläin, jolla on oma, subjektiivinen kokemuksensa itsestään ja elämästä, jota se elää. Mitä vapaaporsitus käytännössä tarkoittaa kullekin sikayksilölle? Mitä se fyysisesti ja psyykkisesti kokee porsiessaan tietynlaisessa tilassa? Mitä emakko kokee tiettynä hetkenä, mitä kokemuksia sille kertyy päivän, viikon, kuukauden, vuosien aikana?
Hyvinvointi on aina monimutkaisempi kokonaisuus kuin yksittäinen käytäntö, jolla sitä pyritään lisäämään.
Kokemus on myös jokaisen eläimen oma siinä mielessä, että kukaan muu ei voi sitä sataprosenttisesti tavoittaa. Eläinten kokemusmaailmaan liittyviä kysymyksiä ei kuitenkaan voi jättää kysymättä vain siksi, että vastaukset niihin ovat luonteeltaan epävarmoja. Pelkästään kysymällä teemme näkyvämmäksi kokemusten olemassaoloa.